Nose work
Nose work on Yhdysvalloissa vuonna 2008 koirille kehitetty harrastus. Nenätyöskentely kehitettiin aluksi aktivoimaan masentuneita tarhoissa kasvaneita rescue-koiria. Nenän käyttäminen paransi koirien hyvinvointia merkittävästi, ja sitä ryhdyttiin harrastamaan myös tavallisten kotikoirien kanssa.
Tiukkoja hallintaan tai palkitsemiseen liittyviä sääntöjä ei lajissa ole. Laji on kuin piiloleikki ja koira saa rauhassa itse etsiä kätkön. Tämän jälkeen se palkitaan löydöstään. Harrastus sopii varsinkin aroille koirille, jotka jännittävät sosiaalisissa tilanteissa, sillä koirasta tulee itsevarmempi, kun se löytää piilon, ja palkitaan onnistumisista. Koiran keskittyminen paranee, ja siitä tulee rauhallisempi. Koiran omistajalle on mukavaa, kun hän näkee miten koira nauttii työskentelystä.
Hajuerottelukurssit ovat sopivia kaikille roduille ja kaikentyyppisille koirille. Koiran omistajaltakaan ei vaadita erityisiä ominaisuuksia eikä kovaa kuntoa. Siksi nose work on sopiva harrastus kaikille karvakavereille.
Kaverikoiratoiminta
Kaverikoiratoiminta on alkanut Suomessa 2001 kennelliiton aloittaessa kaverikoirakoulutuksen. Toiminta on vapaaehtoistoimintaa, jossa koirat vierailevat ohjaajansa kanssa vanhainkodeissa, päiväkodeissa, kouluissa tai asumisyksiköissa. Koirat tuovat iloa ja läheisyyttä, ja asiakkaan hyvinvointi paranee tutkitusti.
Kaverikoiratoimintaan pääsee mukaan, kunhan käy sekä koiralle että omistajalle tarkoitetun kaverikoirakurssin. Kaverikoiraohjaajan pitää olla kennelliiton jäsen ja myös koiran on oltava Kennelliiton koirarekisterissä tai FIX-rekisterissä (monirotuisten koirien rekisteri) tunnistusmerkittynä. Kaverikoiratoiminta on pitkäjänteistä ja siihen tulee sitoutua pitkäksi aikaa. Siksi kannattaa ennen koulutukseen hakeutumista miettiä, onko kaverikoirakäynteihin mahdollisuutta esim. päiväsaikaan, käynnit kun tehdään kohteiden toiveiden mukaan.
Kennelliiton kaverikoiratoiminnan lisäksi myös Suomen Karva-Kaverit ry:llä on kaverieläintoimintaa. Karva-Kavereista löytyy koirien lisäksi kissoja, poneja, kaneja, aasi ja poro.
Lukulemmikkitoiminta
Lukulemmikkitoiminta kehitettiin, jotta lukihäiriöisiä lapsia innostettaisiin ja rohkaistaisiin lukemaan. Toiminta sopii kuitenkin kenelle tahansa lukijalle: juuri lukemaan opetteleville tai keskittymisongelmista tai muista oppimisvaikeuksista kärsiville. Lukutapahtumasta tehdään rauhallinen ja mukava tapahtuma lemmikin avulla. Koira kuuntelee hiljaa eikä pilkkaa tai naura virheille. Lukulemmikin kanssa ei tarvitse jännittää. Lukutapahtumassa lapsi on yhdessä koiran ja ohjaajan kanssa rauhallisessa tilassa, ja lukee koiralle ääneen omavalintaista kirjaa noin 10–15 minuutin ajan. Lopuksi lemmikki palkitaan rapsutuksilla ja nameilla. Lukulemmikkitoimintaa on monissa kirjastoissa ympäri maata.